Unessa.net »

Etäopiskelua

Sain hyvää palautetta maanantaina lähettämästäni kehityskurssin työsuunnitelmasta. Kritiikki kohdistui samoihin ongelmiin kuin joiden kanssa itsekin painiskelin ja niiden pureskeluun tuli myös hyviä ideoita.

Täältä Virosta käsin on ollut hieman hankalaa osallistua ryhmätöiden tekemiseen, mutta onneksi Social Theories -kurssin taistelupari on sen verran noheva, että hän oli kaivanut tarvittavat materiaalit jo ennen kuin ehdin edes murehtia asiaa. Mikäs tässä lukiessa kun materiaalitkin on toimitettu valmiiksi.

Synergian missaaminen vähän harmittaa. Kotikylässä tuntuu aina tapahtuvan enemmän asioita silloin kun itse on poissa.

Julkaistu 12.10.2006 klo 15.04. Lokerossa Fiiliksiä, Muualla.