Täällä Turun yliopistossa opetetaan harmillisen vähän varsinaisesti käytettävyyttä ja siihen liittyviä asioita. Syventävistä kursseista löytyy muutamia kursseja aiheesta, mutta tarjonta ei kuitenkaan ole järin päätä huimaava.
Turun Yliopistolla on kuitenkin ns. JOO-sopimus (Joustava Opinto-Oikeus, tjsp) monen muun yliopiston kanssa, mikä tarkoittaa sitä että ainakin periaatteessa opiskelijalla on oikeus osallistua muiden yliopistojen opetukseen ja sisällyttää näitä opintoja tutkintoon. En ole ihan täysin perillä tästä järjestelmästä, mutta esimerkiksi Tampereen TUTUT-ryhmän ja TAUCHI -yksikön kursseista löytyi mielenkiintoisia poimintoja.
Tästä täytyy ottaa paremmin selvää ja samalla täytyy selvittää Connet-opintojen nostamista mahdolliseksi laajaksi sivuaineeksi.
Vaan milloin saamme tänne Turkuun vastaavia ryhmittymiä? Täällä ei käsittääkseni ole nykyään kuin tuo Laboris ja sen toiminta ei ainakaan webbisivujen perusteella (sigh) näytä kovinkaan aktiiviselta. Ohoi, käytettävyysintoilijat! Olisikos täälläkin jo aika ryhdistäytyä ja ryhmittyä?-)