Kulutin menneen viikonlopun selkeästi väärin kun olin niin intensiivisesti kiinni koulutöiden kimpussa, että missasin yhden vuoden huikeimmista uutisista: osa Windowsin lähdekoodia on vuotanut nettiin.
Tämän jutun tiimoilta on enemmän kuin hyvä vetää hieman off-topiccia utuun :) Kaikki suuret onnettomuudet johtuvat pienten osien summasta. Niin tämäkin.
Ensimmäiset uutiset koodin leviämisestä julkaistaan torstaina kahdestoista helmikuuta 2004. Kävipä ilmeisesti niin, että erään Microsoftin yhteistyöyrityksen (yksi niistä erittäin harvoista koko maailmassa, jolle on luovutettu Windows-lähdekoodia muiden ohjelmistojen kehitystyötä varten) tietokone kaatui ilmeisesti muistin loppumiseen. Ironista kyllä, tämä kone pyöri Linux-käyttöjärjestelmällä ja kirjoitti kaatuessaan muistin sisällön ns. Coredump -tiedostoon. Otaksutaan, että järjestelmään pääsi jossain vaiheessa Nimbda-virus, joka avasi koneelle takaoven, jonka kautta krakkerit pystyivät lataamaan kaatuneen koneen tietoja itselleen.
Microsoftin asiasta laatiman tiedotteen mukaan netissä leviävä osa lähinnä Windows 2000-käyttöjärjestelmän koodia on kooltaan noin 660 megatavua, ja sisältää siten tuhansia ja taas tuhansia rivejä koodia. (Tämä on siis osa "selväkielistä" ohjelmoijien kirjoittamaa lähdekoodia, tietokoneen ohjailun reseptiä, joka lopullista ohjelmaa luotaessa tulkataan käännösohjelmalla tietokoneelle nolliksi ja ykkösiksi)
No, mitä tästä seuraa?
Huumoriveikot hymähtelevät, että nyt se Microsoftkin on viimein lähtenyt mukaan avoimen lähdekoodin maailmaan. Tilanne on kuitenkin vakava Microsoftille, ja todennäköisesti myös jossain määrin myös kaikille Windows 2000 -käyttöjärjestelmän käyttäjille. On hyvin todennäköistä, että noin laajasta lähdekoodista löydetään tietoturva-aukkoja, joita voidaan käyttää uusien virusten ja matojen luomiseen. Itseasiassa ensimmäinen lähdekoodista löydetty haavoittuvuus julkaistiin jo sunnuntaina.
Lähdekoodin vuodosta tulee myös mitä todennäköisimmin olemaan hyötyä avoimen lähdekoodin maineelle ja kehtykselle julkisen debatin ja selkeän näytön valossa. Nörtit ympäri maailman naureskelevat jo nyt Windowssin ohjelmakoodin kommenteista löydetyistä lapsuksista, jotka kielivät huonosta koodista ja bugeista.
Jään mielenkiinnolla odottamaan lähipäivien ja -viikkojen tapahtumia. Ehkä joskus tulevaisuudessa Microsoft jatkaa menestyksekästä Applen apinointia ja päätää lähteä OS X-tyyliseen osittain avoimeen kehitykseen?-)
Linkkejä aiheeseen löytyy mm. täältä
Slashdotin ensimmäinen uutinen: http://slashdot.org/article.pl?sid=04/02/12/2114228&mode=thread&tid=109&tid=187
Sektorin ensimmäinen uutinen: http://sektori.com/uutiset/5398
Ohjelmakoodin analysointia: http://www.kuro5hin.org/story/2004/2/15/71552/7795
Btw. Unohtui edellisestä.
Ostaisitko tämän ajurin koodanneelta ohjelmistoyritykseltä käyttöjärjestelmän?
Tuo viimeisen slashdot-linkin koodi taitaa olla kuitenkin Mandraken Linux-kernelistä, eikä Windowsin koodista? (Tai sitten käsitin kommentin väärin.)
Todellakin, niinhän se näköjään on. Nyt meni puolestaan usko Mandrakeen =/
(Ja hyvä fleimi melkein pilalle siinä sivussa ;)