Unessa.net »

Hyvästit aikatauluille

Toisin kuin "oikeita töitä", viikonloppu harvoin katkaisee koulutyötä. Mennyt viikonloppu kului lähinnä siihen perinteiseen, eli aloittamisen suunnittelemiseen. (Konditionaali tuntuu olevan hyvin suosittu aikamuoto opiskelijoiden keskuudessa.) Jotain saatiin sentään tehtyäkin ja tänään puristettiin käyttöönottokurssin ensimmäinen harjoitustyö valmiiksi. (Pari tuntia myöhässä, mutta saatiinpahan kuitenkin.)

Huomenna rumba senkun kasvaa kahden uuden kurssin alkamisen myötä. Viikon päästä alkavat demot ja sitten odotetaan enää sitä että koko show loppuisi tenttiviikkorääkkiin.

Sunin seittisivut täyttivät 10-vuotta. Tapahtuman kunniaksi luotu sivu esittelee sivuston vaiheita mm. Jakob Nielsenin ohjaamien käytettävyystestausten jälkimainingeissa.

Julkaistu 02.02.2004 klo 19.31. Lokerossa Havaintoja opiskelusta.