Unessa.net »

Uurasta, sopivasti

Toisin kuin viime keväänä, nyt tuntuu olevan oikein hyvä opiskelutahti päällä. Kursseja on moneen lähtöön ja kun laitoksella hengaava kaveriporukka kasvoi tänä keväänä Sepon myötä yhdellä niin luennoillakin jaksaa käydä.

Kävin eilen pitkästä aikaa Venture Cupin luennolla, tällä kertaa kuuntelemassa organisaation ja verkoston merkityksestä yritystoiminnassa. (LinkedIn on hyvä esimerkki verkostoitumisesta netin välityksellä ja siellä näkyy myös suomalaisten innostus asiaan: suomalaisien osuus palvelun käyttäjistä on tätä kirjoittaessa yli 4500 rekisteröityneen voimin 23% kaikista käyttäjistä!) Kauppakorkean tiloissa järjestetty puoliksi webcastattu ja puoliksi paikallisen luennoijan esittämä tilaisuus kärsi hieman teknisistä ongelmista (video pätki, streamia esittävän koneen näytönsäästäjä käynnistyi (!) useaan otteeseen yms.), mutta asia oli kuitenkin sen verran mielenkiintoista, että esityksiä jaksoi tästä huolimatta seurata.

Eilisestä jäi erityisesti mieleen yksi opiskelijoillekin hyvä vinkki: arkera työnteko ei ole sama asia kuin loputon uurastaminen. Menestyvä ja innovatiivinen työ vaatii tasapainoksi myös lepoa ja työkuvioista irroittautumista.

...josta tulikin mieleeni: koskas olis seuraavat bileet?-)

Julkaistu 29.01.2004 klo 15.10. Lokerossa Yleinen.