Unessa.net »

Kun 24 ei riitä

Valvoin koko edellisen yön, joten kahdeksan luennolle oli yllättävän helppo raahautua. APSK alkoi suunnilleen sellaisissa merkeissä kuin odotinkin, ei mitään ihmeellistä siltä suunnalta.

Lähes kaksi vuorokautta kestänyt vire laantui lopulta matematiikan luennolla. Olin lähes nukahtamaisillani ensimmäisen luennon lopuksi, joten päätin suosiolla lähteä nukkumaan. Työtyöt haittaavat hieman myös rästitöiden valmistumisaikataulua, mutta yritän silti pakertaa niidenkin kimpussa vielä.

Huomenna on tiedekuntamme Syysstartti, eli megalomaanisen isot bileet. Etkot on suunniteltu meille ja haalarimerkkejä ommellaan jo kiivaasti. On se hyvä kun on tekemistä.

Julkaistu 17.09.2003 klo 22.56. Lokerossa Fiiliksiä.