Unessa.net »

Matojen viemää

Yliopiston verkkokin tuntuu kuormittuvan viime päivinä riehuneiden matojen vuoksi. Osa kyläverkon koneista on jouduttu rajaamaan palomuurilla tiukempaan syyniin, jottei saastuneet koneet tukkisi koko verkkoa. Hyvän kuvan tilanteesta antaa ATK-keskuksen tiedote, jossa kerrotaan, että "valitettavasti virusten vaivaamia koneita on niin paljon, että emme ehdi kertomaan asiasta jokaiselle henkilökohtaisesti." Löyhästi aiheeseen liittyen, sain muutama päivä sitten ensimmäisen spämmin yliopiston sähköpostiosoitteeseeni. Vuoden se autuus jo kestikin.

Rekrylistalle pulahti viesti, jossa kerrottiin rekrytointipalveluiden uusista sivuista. Sivuista pyydettiin myös palautetta "kehittääksemme sivuista mahdollisimman käyttökelpoiset". Arvioin uuden sivuston (lähinnä etusivua) käytettävyyden näkökulmasta. Lähetin samaisen tekstin sähköpostitse, toivottavasti viesti menee perille.

Rekrylista on muuten hauska keksintö. Rekrytointipalveluiden hallinnoimalle sähköpostilistalle tulee arkipäivisin muutamia viestejä päivässä, suurimmaksi osaksi avoimista työpaikoista. Ilmoituksia on ihan mielenkiintoista selailla vaikka suurin osa ei itseä kiinnostakaan. Toisinaan listalle putkahtelee myös ilmoituksia, joissa haetaan koehenkilöitä erilaisiin yliopistolla tehtäviin tutkimuksiin.

Osallistuin hiljattain puhtaasta mielenkiinnosta Kognitiivisen Neurotieteen Tutkimusyksikön järjestämään EEG-tutkimukseen, jossa tutkitaan kännykän vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin. Tutkimus järjestettiin kolmena päivänä, ja se kesti yhteensä kuusi tuntia. Osallistumisesta maksettiin 60 euron palkkio. Ylipäätään opiskelijoita rekrytoidaan tällaisiin tutkimuksiin aika paljon ja esimerkiksi lääkiksen tutkimuksista voi saada melko suuriakin palkkioita.

Julkaistu 19.08.2003 klo 23.34. Lokerossa Näiltä nurkilta.