Unessa.net »

Kiireisen viikon jälkitunnelmia

Yksi intensiivikurssi olisi taas takana ja ensimmäinen filosofian tentti reputettu. Vaikka viikon opintoviikkosaalis onkin kaksi ovaria, tuo filosofian tentti jäi silti harmittamaan. Jos olisin muistanut mitä utilitarismi tarkoittaa, olisin todennäköisesti osannut selittää aiheesta liuskan tai pari. (Ja sen myötä tuosta tentistä olisi voinut päästä jopa läpi.)

Johdatus kirjoittamiseen -kurssista ei jäänyt oikein mitään käteen. Tai no, jotain pientä sentään. Odotukset seuraavan "Lyriikan kirjoittaminen" -kurssin osalta ovat kovat. Tuntuu siltä, että siitä voi ihan oikeasti olla paljonkin iloa parin opintoviikon lisäksi. Kurssi alkaa viikolla 32, eli elokuun neljäs päivä.

Opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu meidänkin laitokselle. Irkissä näkyi uusia pilttejäkin jo eksyneen kanavalle. Samaan aikaan alan hiljalleen tuntea itseni entistä enemmän yliopisto-opskelijaksi. Jännittävää.

Seuraava filosofian tentti on 15. elokuuta. Lukeminen alkaa huomenna. Ajattelin yrittää järkätä tuon niin, että saisin tehdä tuon seuraavan kurssin lisäksi tämän edellisen tentin tuolla samalla kertaa. Jospa vaikka filosofin aivot olisivat vähän vetreemmässä kunnossa.

Julkaistu 30.06.2003 klo 01.30. Lokerossa Fiiliksiä.