Unessa.net »

Aika herätä talviunilta

Suullisen viestinnän kurssi loppui tänään. Viimeisellä luennolla ei ollut juurikaan mitään ihmeellistä. Hämmennyin saamistani kehuista. Syvemmän koulumasennuksen välttämiseksi otin itseäni niskasta kiinni ja palautin kurssin päätteeksi vaaditun kolmisivuisen raportin jo tänään. Hyvä poika.

Opiskelut menee .. päin persettä. Tai no. Niiltä osin kun olen jaksanut jotain tehdä, kaikki menee ihan hyvin, itseasiassa todella hyvin, mutta ongelma on lähinnä siinä, että on tullut tehtyä vähän liian vähän. Tällä hetkellä on suurin murheenaihe se, että olen ollut liikaa pois JTKTII:n demoista ja tehnyt tasan 0 demotehtävää. Jotta pääsisin kurssista läpi, täytyy kaiketi yrittää sopia jotain lisätehtäviä ja olla hyperaktiivinen lopuilla demokerroilla.

Sain palauttamani reportaasin takaisin. 2,5. Jee! Toinen riemukas tieto oli TJMII kurssin ryhmätyön hyväksymisestä. Saimme maanantain esittelypalaverin jälkeen tuomioksi 2-. Hienoa.

Tuli huono omatunto siitä, etten opiskele vaikka on siihen oikeus. Kaipa se tästä...

Julkaistu 26.03.2003 klo 23.36. Lokerossa Havaintoja opiskelusta.