Suuta soitellen
Eilen alkanut viestinnän kurssi oli pelotava, mutta mielenkiintoinen. Pelottava siksi, että siellä täytynee antaa ihan oikeasti jotain itsestään, ja koska opettajatar vaikutti hieman ylienergiseltä yläasteen opettajalta. Johtui kenties siitä, että hän oli hieman ylienerginen, pian valmistuva yläasteen äidinkielenopettaja.
Suullisen viestinnän kurssista joudutaan pitämään oppimispäiväkirjaa. Suu virneessä kirjoittelin tämän päivän avauskommentteja -- kerrankin jotain, joka tuntuu helpolta rutiinilta :) Seuraavienkin päivien raportit tulevat verkkoon, ensi viikosta lähtien maanantaisin ja keskiviikkoisin.
Hieman, eikä oikeastaan ihan hiemankaan, harmittaa oma laiskuus. Olisin pystynyt tekemään tähänkin mennessä niin paljon enemmän. Tuntuu todella hölmöltä, ettei jaksa edes näitä harvoja kursseja suorittaa ihan täysillä, kun kaikista pitää vaan järjestelmällisesti lusmuta.
Kuvittelin saavani itseni sellaiseen hurmioon, että kököttäisin päivittäin koulutöiden parissa väsymättä kotona, mutta tuo on kyllä jäänyt melkoiseksi harhaluuloksi.
Omatunto soimaa. Kahdehdin Ilyaa ja muita, jotka jaksavat kurinalaisesti puurtaa todella rankkoja päiviä viikosta toiseen. Opintoviikkoja tippuu samaan tahtiin ja työn hedelmät näkyvät viimeistään silloin kun haetaan töihin. Kaiken tämän taustalla onkin varmasti vain pelko siitä, etten pääse haluamiini töihin ennen kesää. Jos, ja toivottavasti kun, löydän sopivan työpaikan, koulusta ei tarvitse ottaa enää läheskään niin suurta stressiä, koska ainakaan toistaiseksi täältä ei tosiaankaan ole kiire pois. Nyt vaan on kiire töihin.
Olen muuten jo lähetellyt avoimia hakemuksia aika moneen paikkaan. Töitä kyllä riittäisi jo muutenkin, mutta haluan vakituisen pestin jostain sellaisesta yrityksestä johon voisi jäädä pidemmäksikin aikaa, ja jossa voisi edetä uralla. Ennemmin tai myöhemmin.
Utu — Kuulumisia yliopistolta
© Ville Säävuori
