Unessa.net »

Matikkaa, matikkaa, matikkaa

Päivän ainoa puolipakollinen aktiviteetti oli taas matematiikan luento. Onneksi nekin on sopivan keskellä päivää, eipä tarvitse aikaisin aamulla raahautua hereille. Tällä kertaa luennon asiat menivät jo sellaiselle alueelle, että on kohtuullisen turhaa olettaa pysyvänsä kärryillä ellei tosiaan yritä ratkoa demotehtäviä ja miettiä luennoilla puituja asioita.

Demotiimimme kokoontui luennon jälkeen Myssyyn järjestyksessä toisten demotehtävien kimppuun, tällä kertaa paljon heikommin tuloksin kuin viimeksi. Saimme joitain tehtäviä ratkaistua, mutta vajaan parin tunnin häröilyn ja pohdiskelun jälkeen Professori Sykeröt alkoivat olla jo hieman liian väsyneitä äksiin ja yihin, jatkoa seuraa kenties maanantaina.

Ensi viikolla alkaa ohjelmoinnin luennot, ja viikkoa tai paria myöhemmin demot. Jos (ja oletettavasti kun) nuo matikan ja myös JTKT:n demot vielä vaikeutuvat nykyisestä, niin niiden tekemiseen joutuu käyttämään erittäin paljon enemmän aikaa kuin nyt. Se tarkoittaa todennäköisesti sitä, että ihan pian alkaa vähänkin tylsemmillä tai helpommilla luennoilla näkymään entistä enemmän demojen kimpussa nyhertäviä "kuuntelijoita" ja siinä sivussa saa todennäköisesti heittää hyvästit yöunille ja vapaa-ajalle. Gulps

Onneksi vielä tällä hetkellä saa hetkittäin nauttia myös vapaa-ajasta ja harrastuksista. Niiden tuloksena verkossa nyt viimein pilttipistesivuni :)

Julkaistu 20.09.2002 klo 21.44. Lokerossa Havaintoja opiskelusta.